Hyvinvointia ja toimivaa arkea tukevat toimintamallit
13.12.2022

Hyvinvointia ja toimivaa arkea tukevat toimintamallit

Lomakausi on lopuillaan, ja monet meistä palaavat töihin. Arki käynnistyy. Tunnelma tässä hetkessä saattaa olla leppoisa, jos lomalla on palautunut hyvin. Viikkojen kuluessa saattaa kuitenkin löytää itsensä jälleen siitä tutusta kiireen oravanpyörästä sinnittelemässä kohti seuraavaa lomaa.

 

Kiireen tiivistyessä stressin oireet naputtavat lisää tahtia, ja uupuminen hiipii tutuksi vieraaksi arkeen. Entä jos tällä kertaa töiden käynnistyessä pysähtyisit ja pohtisit tietoisesti, millaisen syksyn itsellesi haluat. Entä jos to do -listan päivittämisen sijaan tekisitkin tekemättä jättäminen -listan tai hektisten aamujen sijaan loisitkin niihin rauhaa, kiitollisuutta ja hyvinvointia.

 

Aikaa rutiineille

 

Syyskauden alku on otollista aikaa miettiä omia arjen rutiineja ja toimintamalleja. Tukevatko ne hyvinvointia ja mielekästä elämää, vai onko niissä kenties päivittämisen varaa? Arjen tasapainoa on myös hyvä harjoitella silloin, kun työn hektisyys ei vielä paina päälle. Arjen rutiinit toimivat oman hyvinvointimme peruspilareina. Mitä paremmin voimme, sitä helpompi meidän on keskittyä itsellemme tärkeisiin asioihin ja tavoitella mielekkääksi kokemiamme asioita. Pienillä, päivittäisillä teoilla on toistuessaan isojakin vaikutuksia. Kun hyvinvointia tukevia asioita ei tarvitse joka kerta erikseen pohtia ja päättää, ne tapahtuvat kuin itsestään. Kun arjen ja työnteon rutiinit ovat hyvät, niiden päälle on helppo rakentaa liikkumatilaa seikkailuille ja muutoksille, ikään kuin lisätä elämään hieman uusia mausteita.

Rutiinit ja toimintamallit helpottavat työpäivää ja vapaa-aikaa sekä niiden yhdistämistä. Toimivia rutiineja on mielekästä toteuttaa, ja ne vievät kohti energiatehokkaampaa arkea. Tietoisemman ja lempeämmän arjen tukena voit hyödyntää alla olevia kysymyksiä. Varaa itsellesi aikaa ja hyödynnä sitä seuraavien asioiden pohtimiseen ja tiedostamiseen.

 

1. Millaisia hyvinvointiasi tukevia rutiineja ja toimintamalleja sinulla on jo käytössäsi?

2. Millaisia uusia rutiineja ja toimintamalleja haluaisit juurruttaa osaksi arkeasi?

3. Mistä asioista haluaisit luopua arjessasi, jotka eivät enää palvele sinua?

4. Onko arjessasi jokin kohta tai asia, johon kaipaisit enemmän tukea?

5. Ketkä ihmiset ovat arjessa tukenasi? Millä tavalla he tuovat energiaa ja auttavat sinua jaksamaan?

6. Miten voisit rytmittää työpäiviäsi niin, että niihin mahtuisi pieniä palauttavia hetkiä?

7. Millaiset rutiinit auttaisivat sinua palautumaan viikoittain?

8. Minkä asian toisin tekemällä saisit lisättyä rauhaa ja levollisuutta aamuihisi?

9. Mitä kaikkea pientä sälää, josta voisit luopua, sinun tulee tehtyä viikoittain?

10. Mikä olisi rohkeinta, mitä voisit tehdä oman hyvinvointisi eteen?

 

Hyvinvoima tarjoaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin työkaluja niin työpaikalla kuin sen ulkopuolella jaksamiseen. Hyvinvoimavalmennukset auttavat löytämään yksilöllisiä ratkaisuja oman hyvinvoinnin parantamiseen ja tarjoavat konkreettisia vinkkejä hyvinvoinnin tukemiseen työyhteisöissä. Valmennusteemojamme ovat esimerkiksi palautuminen, stressinhallinta, resilienssi, ajanhallinta ja itsensä johtaminen, tietoisuustaidot sekä tunnetaidot