Miksi perustimme Valmennustrion
16.10.2016

Miksi perustimme Valmennustrion

Säännöllinen ja monipuolinen liikunta ja ruokailutottumukset ovat olleet osa elämääni aina. Vesisateessa juokseminen ja perjantai iltana tyhjälle salille meneminen ovat asioita, joista saan nautintoa ja alan voida entistä paremmin. Valmisruokia tai dieettejä en edes tunne ja heviosastolla vietän suurimman osan ajastani ruokakaupassa käydessäni.

Olen työskennellyt erilaisissa työympäristöissä 15 vuotiaasta asti. Yliopistosta valmistumisen jälkeen tein töitä 10-12 tuntia vuorokaudessa ja yöuneni jäivät usein kuuteen tuntiin. Hyvät liikunta- ja ruokailutottumukset ja sitkeä luonteeni pitivät kuitenkin minut pinnalla useita vuosia, enkä palanut täysin loppuun. Onneksi läheiseni huomasivat uupumukseni ajoissa ja puhuivat siitä minulle. Silloin ymmärsin hyvinvoinnin koostuvan useasta eri tekijästä, myös työhyvinvoinnista. Tämä oli suurin syy siihen miksi Valmennustrio on olemassa.

 

 

Kokemukseni organisaatioiden johtamisesta ja henkilöstön työhyvinvoinnista ovat olleet huonoja

 

Olen kokenut työpaikoillani turhan usein huonoa johtamista, esimiestyötä sekä ulkoista ja sisäistä viestintää. Lisäksi henkilöstön arvostaminen, tukeminen ja kehittäminen on ollut usein lapsen kengissä. Tämä on näkynyt henkilöstön työpahoinvointina, negatiivisena vaihtuvuutena ja tuloksen heikkenemisenä. Kehittämisehdotuksia on kerätty, mutta niiden toteuttaminen on jäänyt. Liian usein sain pettyä, kun kehittämisehdotukseni jäivät vain hyviksi ideoiksi.

Onneksi ymmärsin kehittää omaa toimintaani ja asiantuntijuuttani. Kehittämisen seurauksena oma työni on tehostunut ja asiantuntijuuteni kasvanut. On selvää, että mikään kokonaisuus ei synny ilman yksilöiden panosta, mutta ennen kaikkea onnistuminen vaatii kuitenkin yhteisöllisyyttä.

Halusimme perustaa Valmennustrion, joka on esimerkkinä yhteisöllisestä organisaatiosta.

 

Yhdessä olemme enemmän kuin yksin

 

Ulkomailla asuessani huomasin, että muihin kulttuureihin verrattuna suomalaiset suosivat yksin olemista. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu yksin puurtaminen ja sisulla eteenpäin meneminen. Suomalaiset ovat jopa hieman kateellisia toisten onnistumisista ja unohtavat usein tsemppaamisen sekä asioiden tavoittelemisen yhdessä.

Menestyksen kannalta on tärkeää saada henkilöstö puhaltamaan yhteen hiileen vieden organisaatiota kohti yhteistä kirkasta suuntaa. Nuoret leijonat näyttivät jääkiekossa Suomen työyhteisöille esimerkkiä yhteen hiileen puhaltamisesta voittamalla nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa kultaa hyvällä yhteishengellä, toisiaan tsempaten ja kirkkaalla yhteisellä tavoitteella. Toisena malliesimerkkinä on Kone ja Matti Alahuhta. Yksi koneen arvoista on ”yhdessä onnistuminen”. Koneen menestyksen tietä ovatkin vauhdittaneet säännölliset kehittämishankkeet ja jatkuva kehittäminen yhdessä koko henkilöstön kanssa. Matin Kone vuosina 2005–2014 Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi vuosi vuodelta.

Valmennustriolaiset haluavat Suomeen lisää tämänkaltaisia menestystarinoita. Tämä on myös syy sille, miksi Valmennustrio on perustettu. Haluamme parantaa organisaatioiden yhteisöllisyyttä, joka lisää työhyvinvointia. Työhyvinvointi taas lisää kilpailukykyä. Yhteisöllisyyttä haluamme kehittää suomalaisissa työyhteisöissä mm. Lean-kulttuurin avulla. Lean-kulttuurissa korostuvat henkilöstön mukaan ottaminen, ideoiden huomioiminen, näkemysten arvostaminen ja kunnioittaminen. Tällä saamme parannettua työelämän laatua, joka edistää suomen kilpailukykyä.

Haluamme parantaa organisaatioiden yhteisöllisyyttä, joka lisää työhyvinvointia. Työhyvinvointi taas lisää kilpailukykyä.

 

Suomalaisen kilpailukyvyn edistäminen

 

Sipilän hallitusohjelman 2025 tavoitteena on mm. työn kannattavuuden lisääminen ja kilpailukykyä parantavat muutokset. Yhtenä kärkihankkeena on kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämässä, jossa tavoitteena on kestävän kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen yrityksen toimintaympäristöä kehittämällä. Valmennustrio haluaa omalla toiminnallaan edesauttaa kehittymistä.

Kilpailukyvyn edellytys on siinä, kuinka kattavasti koko henkilöstö saadaan mukaan kehittämään organisaation toimintatapoja, tuotteita, palveluita ja omaa osaamistaan. Organisaation tuloksen parantaminen lähtee liikkeelle henkilöstön pienistä, yksinkertaisista ja selkeistä toimenpiteistä. Onnistuakseen henkilöstö vaatii kuitenkin selkeää johtamista, organisoimista ja innostamista.

Kilpailukyvyn edellytys on siinä, kuinka kattavasti koko henkilöstö saadaan mukaan kehittämään organisaation toimintatapoja, tuotteita, palveluita ja omaa osaamistaan.

 

 

Miksi on tärkeä ottaa koko henkilöstö mukaan kehittämishankkeisiin? 

 

Henkilöstötutkimukset on otettu käytäntöön suomalaisessa työyhteisössä, mutta niiden jatkojalostaminen on jäänyt puolitiehen. Usein kehittämisideoita on, mutta niiden toteuttaminen jää kesken tai yhden ihmisen vastuulle, jolloin niiden läpivieminen ei onnistu. Henkilöstötutkimukset eivät tuo organisaatioille mitään lisäarvoa ilman niiden jatkojalostamista.

Valmennustrion Kehittämisohjelma, jota on toteutettu organisaatioissa tuottavin tuloksin jo 15 vuoden ajan, on ratkaisu henkilöstötutkimusten hyödyntämiseen ja jatkojalostamiseen. Henkilöstötutkimus on kehittämisen yksi työväline, mutta yritykset tarvitsevat ulkopuolisen asiantuntijan tukea kehittäessään toimintaansa sen avulla. Tuen merkitys korostuu esimerkiksi organisaatioiden muutostilanteissa, hankalien tilanteiden ratkaisemisessa, tiimien yhteistyön kehittämisessä sekä henkilöstöresurssien oikein kohdentamisessa.

Valmennustrio on perustettu olemaan organisaatioiden kumppani kehittämishankkeissa ja muutoksissa. Kaikissa hankkeissamme korostuu koko henkilöstön mukaan ottaminen kehittämistyöhön, jotta saadaan kestäviä tuloksia. Työntekijät ovat parhaita työnsä asiantuntijoita ja siksi tärkeintä on saada henkilöstö itse löytämään organisaation tulevaisuuden kannalta tärkeimmät toimenpiteet, joita lähdetään yhdessä toteuttamaan. Hankkeet onnistuvat, jos koko henkilöstö saadaan sisäistämään muutoksen tarve ja sitoutumaan siihen. Lisäksi tarvitaan selkeää johtamista, viestintää ja organisoimista. Tärkeimmiksi kulmakiviksi hankkeissamme nousevat mm. esimiesten, johdon ja henkilöstön tukena oleminen, ongelmien ratkaiseminen, henkilöstön kuuntelu sekä systemaattinen asioiden eteenpäin vieminen.

Kaikissa hankkeissamme korostuu koko henkilöstön mukaan ottaminen kehittämistyöhön, jotta saadaan kestäviä tuloksia. Työntekijät ovat parhaita työnsä asiantuntijoita ja siksi tärkeintä on saada henkilöstö itse löytämään tärkeimmät toimenpiteet.

Valmennustriomme visiona on jättää jalanjälki suomalaiseen työyhteisöön, mikä näkyy ennenkuulumattomana kilpailuetuna henkilöstön hyvinvoinnin kautta. Teemme työtä intohimolla, sydämellä, positiivisuudella, ilolla ja innostuneisuudella. Triolaiset ovat ammattitaitoisia ja luotettavia. Lisäksi jokaisesta huokuu ihmisläheisyys, hyvinvointi ja luontevuus. Yhdessä onnistumme paremmin.

 

 

Iloisin terveisin
Jonna Jantunen

Jonna Jantunen

Toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja