skip to Main Content
Arviointipysäkki Akuutin Tilanteen Jälkeen

Arviointipysäkki akuutin tilanteen jälkeen

Akuutissa poikkeustilanteessa toimitaan nopeasti niillä taidoilla, osaamisella ja resursseilla, mitä siinä hetkessä on käytössä. Akuutissa tilanteessa toimintaan usein nopeasti reagoiden. Aina ei mene niin hyvin, kuin olisi toivonut. Kannattaa myös olla armollinen itselleen, rapatessa joskus roiskuukin. Mutta kun akuuttivaihe on ohi ja tilanne rauhoittunut, on hyvä pysähtyä pohtimaan omaa ja tiimin toimintaa. Oman toiminnan arviointivaihe on arvokas mahdollisuus oppia seuraavaa akuuttivaihetta varten ja saada toimintaan uusia menetelmiä ja käytäntöjä.

”Akuutin tilanteen jälkeen on hyvä pysähtyä arvioimaan, miten meni noin niin kuin omasta mielestä.”

Poikkeustilanne voi osoittaa kehittämistarpeita työyhteisön kyvyssä muuntautua ja vastata nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön. Poikkeusaikana erityisesti tiedonkulun merkitys korostuu. Vastuu tiedonkulusta on henkilöstöllä, esimiehellä ja ylimmällä johdolla ja se edellyttää kaikkien yhteistyötä. On hyvä kirkastaa tiedonkulkuun liittyviä vastuita, rooleja ja pelisääntöjä, jotta tieto kulkee – niin poikkeusaikoina kuin normaaliarjessakin.

Oman toiminnan arviointi

1. Varaa aikaa pysähtymiseen. Akuutin tilanteen jälkeen, varaa aikaa pysähtymiseen. Reflektoi, miten kriisiviestintä sujui omasta mielestä.
– Mikä onnistui hyvin?
– Mitä tekisit toisin?

2. Järjestä tiimille yhteistä aikaa arviointiin. Keskustele tiimisi kanssa ja kysy palautetta, miten he kokivat tiedonkulun onnistuneen kriisin aikana. Voitte keskustella poikkeustilanteesta alla olevien otsikoiden mukaan tai keskittyä viestinnän pohtimiseen esimerkiksi seuraavin kysymyksin:
– Mikä viestinnässä oli toimivaa?
– Mitä viestintää olisi kaivattu lisää?
– Mitä oli liikaa?
– Mitä viestinnän kanavia tai tapoja olisi voinut paremmin hyödyntää?
– Saatiinko tietoa riittävästi?

3. Sovitaan miten toimitaan jatkossa. Ottamalla opit matkaan, ollaan paljon viisaampia ja kokeneempia taas seuraavan kriisin koittaessa.

Merja Takamäki ja Virpi Ilmakangas
Valmennustrion valmentajat ja työnohjaajat

Työnohjauksellisen tuen tarjoaminen henkilöstölle on keino varmistaa työyhteisön psykologinen turvallisuus ja hyvinvointi. Me valmennustriolaiset haluamme kantaa kortemme kekoon ja auttaa teitä tukemaan työyhteisönne hyvinvointia ja tuottavuutta. Tarjoamme työnohjauspaketteja, joiden avulla yhteistyössä löydetään selkeyttä ja tukea tämän myllerryksen keskellä. Valmentava työnohjaus tapahtuu verkon kautta. Kun työntekijöiden tarvitsemaa tukea jaetaan myös ulkopuolisen asiantuntijan tehtäväksi, vapautuu johdolle aikaa keskittyä heidän ydintehtäviin ja liiketoiminnan edistämiseen. Lue lisää valmentavasta työnohjauksesta poikkeustilanteissa.

 

 

Back To Top