skip to Main Content
Rokotukset Alkoivat, Mutta Miten Voidaan Työmaskin Takana?

Rokotukset alkoivat, mutta miten voidaan työmaskin takana?

Joulunpyhät ja uusi vuosi vierähtivät oman perheen parissa. Joka vuosi emme ole kuusta hankkineet, mutta nyt ”jaa” -äänet saivat välittömän kannatuksen. Tuli tunne, että nyt kaipaa perinteitä, tuttuja turvallisia asioita ja kiinnittymistä aikaan ennen poikkeusoloja. Koristeltu kuusi, jouluvalot, höyryävä glögi ulkoilulenkin jälkeen, perinteiset joululaatikot, toistemme ääreen asettuminen – yhtäkkiä nämä joulun peruselementit tuntuivat omissa ajatuksissa arvokkaammilta kuin ennen. Ehkä tähän vaikutti ennen kaikkea vastakohta, jonka jouluostoksilla kohtasi. Anonyymit ihmiset erinäköisten maskien takana. Mieleen hiipi välillä ajatus, millainen ihminen on maskin takana ja miten hänen arkensa sujuu. Heti joulun jälkeen saapunut tieto rokotuksien alkamisesta oli joulupukin viivästynyt positiivinen lahja maailmalle.

Työhteisön digitaalinen maski

Positiivisista uutisista huolimatta nykytilanne rajoituksineen jatkuu vielä pitkälle kevääseen. Useat meistä olemme jo viime vuoden alkupuolelta lähtien olleet enemmän tai vähemmän sähköisen muurin takana. Kesä toi kaivattua helpotusta työarkeen ja työpaikoille palaaminen käynnistyi lomien jälkeen palatakseen taas takaisin etätyökuvioihin. Moni on jo tilanteessa, jossa työkavereiden näkeminen kasvotusten on enää vain satunnaisia kontrolloituja kohtaamisia. Etäohjelmistojen käyttö on tuonut tehostavia ratkaisuja tähän aikaan ja etätyöskentelystä on tullut rutiinia. Asioihin keskittyminen ja ajankäyttö on tehokkaampaa, mutta tällä on myös kääntöpuolensa. Digitaalinen ovi avasi pääsyn asioiden edistämiselle mutta kätkee myös taakseen asioita.

Jos lähiesimies on jokseenkin ainoa, joka esiintyy palaverin kestäessä, jää monta signaalia kuulematta ja ennen kaikkea näkemättä.

Talking head

Olen kuullut useamman työyhteisön johtajalta, kuinka etäpalavereissa asiapohjaisuus on lisääntynyt ja asioiden ratkaiseminen tätä kautta tehostunut. Samanaikaisesti yksilöiden kuormitus on kuitenkin kasvanut. Teams- tai Zoom-palaveri toisensa perään, lounaan nauttiminen mikrofoni mykistettynä ja omien sähköpostien hoitaminen palaverin aikana tekee työpäivästä tauottoman maratonin. Yllättävän monta kertaa olen myös asiakkaitteni kanssa havainnut, että viestiminen kuvayhteydellä ei ole edelleenkään perustoimintamalli monessa työyhteisössä. Jos lähiesimies on jokseenkin ainoa, joka esiintyy palaverin kestäessä, jää monta signaalia kuulematta ja ennen kaikkea näkemättä. Kokonaiskuvan saamiseksi tiimiläisten tilanteesta tarvitaan myös havaintoja ilmeistä, eleistä ja olemuksesta. Tarvitaan kuvayhteys ja entistä enemmän vuorovaikutusta palaverissa – yksi kerrallaan kysymistä, parityöskentelyä teettämällä tai pienryhmissä. Digitaaliset työkalut mahdollistavat tämän. Ja perussäännöksi toiminnalle – puhujalla aina kamera päällä!

Nyt käsillä oleva aika on tuonut lisäkuormaa, joka madaltaa kynnystämme reagoida pienempiinkin muutoksiin.

Johtaja – tarkkaile muutoksen merkkejä

Meillä kaikilla on vastuu omasta toiminnastamme, mutta esimiehen tärkein tehtävä on työntekijän jaksamisesta huolehtiminen. Tämän havaitsemiseen tarvitaan kuulemista ja näkemistä. Mikä tahansa muutos, joka koskettaa meitä henkilökohtaisesti, aktivoi suojamekanismimme. Tätä kutsutaan myös muutosvastarinnaksi. Tarvitsemme aikaa sisäistää, mitä käsillä oleva muutos minulle merkitsee, minkälaisia huolia nousee mieleen, miten minun tulisi toimia vallitsevassa tilanteessa. Nyt käsillä oleva aika on tuonut lisäkuormaa, joka madaltaa kynnystämme reagoida pienempiinkin muutoksiin. Esimiehen kannattaa soveltaa ennen ja jälkeen -havainnointia tarkastellessaan työyhteisön jaksamista. Onko työntekijän olemuksessa tapahtunut muutos verrattuna siihen, millaisena olet hänet lähityöskentelyssä kokenut? Muutos voi tehdä meistä hiljaisempia, suulaampia, vetäytyvämpiä, kärkkäämpiä – kullakin yksilöllisten ominaisuuksiemme ja persoonallisuuspiirteidemme mukaisesti. Tätä esimiehen on tärkeää tarkkailla. Siispä kuvayhteys päälle aina kun mahdollista.

Mitä odotan vuodelta 2021

Olen huono tekemään uudenvuodenlupauksia. En varsinaisesti ole huolissani kykenenkö lupauksieni takana seisomaan, vaan oma mielikuvitukseni keksii aina uusia asioita ennen kuin olen juuri ehtinyt saattaa edellisen päätökseen. Odottaessani omaa rokotusvuoroani, joka koittanee jossain lähempänä kesää, sitoudun kuitenkin nyt seuraaviin. Yksi: hymyilen entistä useammin maskini takana kaupoilla tai muissa julkisissa tiloissa käydessäni. Kaksi: asetan läppärini työpöydälleni laatikon päälle siten, että kamera on silmieni korkeudella. Kolme: heti kun mieleeni nousee, miten joku työkaveri tai muu tuttava jakselee, ainakin soitan hänelle saman päivän aikana.

Odotan kevättalven tuloa, valon lisääntymistä ja ihmisten tapaamista (ehkä kesällä). Samaan aikaan nautin siitä, että viime vuosi auttoi minua kohdistamaan huomioni arjessa itsestään selvinä pitämiini asioihin. Niihin arvokkaisiin.

Juha Kojonen
Omaa kuvaansa vuoden 2020 tarkkaillut yritysvalmentaja

Etä- ja hybridjohtamisen tehokkaiden käytäntöjen webinaarissa tarkastellaan asioita ja toimintatapoja, joita jokaisen esimiehen kannattaa huomioida omassa toiminnassaan. Vuorovaikutteinen webinaari pureutuu johtajan neljään rooliin ja antaa johtamistehtävissä työskenteleville loistavat eväät oman toimintatapansa arvioimiseen ja työstämiseen.

Back To Top