Näin alkaa onnistunut syksy
Onko sinulla ollut onnistunut syksyn aloitus?
Tunnistatko työyhteisöissä ilmiön, jossa ensimmäisten päivien aikana tavataan innoissaan ja kahden viikon jälkeen kuorossa huokaillaan, että tuntuu kuin lomaa ei olisi ollutkaan?
Jos näin on, niin ensinnäkin on hyvä pysähtyä pohtimaan, onko työarki tasapainossa ja kuinka työyhteisön jäsenten palautuminen työpäivän aikana ja sen jälkeen toteutuu. Tunnetta syksyn päälle kaatumisesta voi helpottaa myös muutamalla yksinkertaisella konstilla.
1. Varaa ensimmäisille viikoille vähintään pari tyhjää päivää itsesi sisäänajamiseksi
Keväällä ennen kesälomille karkaamista tehkää tiimitasoisia sopimuksia siitä, että työhön palattaessa varataan aikaa syksyn asioiden kertaamiselle, oman työn suunnittelulle ja asioiden mieleenpalauttamiseksi. Suosittelemme tyhjentämään kalenterista tälle ihan pari tyhjää päivää.
2. Tsekkaa ja päivitä vuosikelloa
Onhan työn suunnittelua varten vuosikello aktiivisessa käytössä? Vuosikello on oiva työkalu, varsinkin silloin kun sitä käytetään isossa kuvassa aikatauluttamiseen. Milloin on kiireisimmät paikat, joista on syytä raivata kaikki muu epäolennainen? Vuosikello ei ole kiveen hakattua totuutta siitä, mitkä asiat tehdään missäkin järjestyksessä, vaan se voi elää ja toimia työkuorman näkyväksi tekevänä työkaluna koko tiimille.
3. Käy läpi arjen käytäntöjä ja rutiineja
Syksy on oikeasti hyvä hetki tehdä ryhtiliikkeitä esimerkiksi kahvipausseihin, lounashetkiin tai palavereihin. Käytetäänkö näinä aikoina aika järkevästi? Selataanko samalla puhelinta tai hoidetaan sivussa toista asiaa? Työpäivän aikana palautuminen lisää tuottavuutta ja auttaa jaksamaan työpäivän jälkeen. Joten pyhitä tauko ja rauhoita palaverit.
4. Tee siirtymät selviksi
Kun työpäivä alkaa, se alkaa ja kun se päättyy, se päättyy. Toimistokuukkelista ei ole mitään hyötyä, sanoi kerran eräs työnohaaja. Kun päätät työpäivän, juttele lasten kanssa heidän päiväkuulumiset, lähde ulos tai soita vaikka omalle äidille. Ota agendalle jotain, mikä vie heti ajatukset pois työpäivästä. Ole tarkka rutiineissa. Sulje työkone ja laita työpuhelin äänettömälle, niin ne eivät vie huomiotasi takaisin töihin.
5. Opettele sanomaan ei
Jos kalenteri uhkaa tämän tästä täyttyä kaikella uudella ja vanhatkin asiat roikkuvat vielä tekemättä, jotain on pakko jättää pois tai uudesta on pakko kieltäytyä. Pyri kasvattamaan tiimissä puhetapaa, jossa työn ahmiminen ei ole tehokuutta, vaan kyky priorisoida ja tehdä tarpeelliset työt riittävän hyvällä tasolla on enemmän kuin ok. Oman jaksamisen huomiointi alkaa itsestä ja usein ensimmäinen askel on tehdä esimerkiksi esihenkilölle näkyväksi työkuorma ja pyytää häntä apuun priorisoimaan tehtäviä ja tekemään yhdessä poisvalintoja. Tämän ei tarvitse olla työntekijän hätähuuto, vaan jatkuvaa arjen yhdessä valitsemista, jossa pohditaan organisaation kannalta tärkeimmät tehtävät ja laitetaan niitä järjestykseen.
Toivotamme menestyksekästä syksyä työyhteisöihin kaikkialla Suomessa! Yhdessä rakentaen syntyy tasapainoisempi työarki ja loman jälkeinen aika on oiva hetki sen pohtimiseksi, mitä se tarkoittaa juuri teidän tiimissä tai organisaatiossa.






























