Seinäjoen seurakunta
Lisää työhyvinvointia ja työmotivaatiota työkierron avulla
Työkierron avulla lisää työhyvinvointia ja työmotivaatiota tekemiseen sekä laadukkuutta päätöksiin.
Valmennustrio tuki Seinäjoen seurakuntaa muutoksessa ja uuden toimintatavan luomisessa. Heille toteutettiin hanke, jonka avulla tehtiin työkiertopaketit sekä työntekijöille että luottamushenkilöille.
Seinäjoen seurakunta on Suomen toiseksi suurin seurakunta. Seurakunta pitää sisällään noin 200 työntekijää, yhdeksän erilaista työalaa ja yli 50 000 jäsentä. Seinäjoen seurakunnan henkilöstöpäällikkö Heli Lavila toimi hankkeen projektipäällikkönä. Hän on työskennellyt seurakunnassa pitkään ja tuntee työntekijät hyvin. Hankkeen myötä uuden toimintatavan jalkauttaminen suureen organisaatioon vaati systemaattista työtä ja hyvän projektijohdon.
”Työkiertohankkeen tavoitteena oli luoda lisää työhyvinvointia ja työmotivaatiota, tutustua toisten työhön, saada muilta oppia ja ymmärrystä asioista päätöksenteon tueksi, parantaa viestintää ja pidentää työuria”, Heli kertoo. Hanke lähti liikkeelle henkilöstökyselyn toteutuksella, jolla haluttiin selvittää henkilöstötyytyväisyyden tila ennen hakkeen aloitusta.
Henkilöstökyselyn avulla ongelmakohtiin pureutumista
Hankkeen alkaessa henkilöstökyselyn tuloksista saatiin selkeä kuva työntekijöiden sen hetkisestä tilasta. ”Kyselyn avulla löysimme selviä ongelmakohtia sekä jo valmiita ratkaisuehdotuksia näiden selvittämiseen”, Heli kuvailee lähtötilannetta. Hankkeen loputtua tehtiin vaikuttavuuden seurantakysely ja nykyisin Seinäjoen seurakunta toteuttaa henkilöstökyselyn vuosittain. ”Hankkeen myötä olemme päässeet pureutumaan ongelmakohtiin, sekä vuosittain toistuvan kyselyn avulla olemme päässeet seuraamaan sitä, miten suoritetut toimenpiteet vaikuttavat näihin. Olemme myös saaneet nähdä kaiken sen hyvän, jota seurakunnassamme on”, Heli kertoo.
”Yhteistyö sujui hyvin ja asiantuntevasti. Saimme erittäin hyvää tukea jokaiseen vaiheeseen kysymysten luomisesta tuloksien raportoimiseen saakka”, Heli kertoo yhteistyöstä. Heli kuvailee Valmennustrion käyttämää raportointityökalua monipuoliseksi, mutta silti helppokäyttöiseksi, jolla on helppo selailla raportteja ja pureutua tarkemmin yksittäisiin kohtiin.
Kun näkee uutta, oppii uutta
Hankkeen aikana Seinäjoen seurakunnalle suunniteltiin ja toteutettiin räätälöidyt työkiertopaketit. ”Räätälöidyt työkiertopaketit auttavat työntekijöitä ja luottamushenkilöitä hahmottamaan sen, mikä on mahdollista meidän seurakunnassamme työkierron näkökulmasta. Vastaanottavalle ja lähettävälle esihenkilölle on olemassa selvät ohjeet siihen, miten työkiertotapauksissa toimitaan”, Heli kertoo.
Hanke kesti kokonaisuudessaan reilun vuoden ja piti sisällään lähes 30 erilaista tilaisuutta. Hankkeeseen osallistuivat koko organisaatio, mutta erityisesti esihenkilöt, johto sekä työkiertovastaavat, jotka olivat suurena apuna työkiertopakettien luomisessa yhdessä Helin ja Valmennustrion Jonnan kanssa.
Seinäjoen seurakunta on työkierron avulla onnistunut kehittämään työtä, pidentämään työuria ja lisännyt uuden oppimista. Lisäksi he ovat työkierron myötä löytäneet uusia sijaisratkaisuja sekä välttäneet sairaslomia.
Tutustu Seinäjoen seurakunnan tekemään videoon työkierrosta. Videolla Heli kertoo tarkemmin, miten työkierto vaikuttaa työhyvinvointiin, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa sekä mitä kaikkea muuta hyvää työkierto on tuonut Seinäjoen seurakunnalle:
Helin omasta kokemuksesta työkierrossa voit lukea lisää Diakoniatyöntekijöiden Liiton sivuilta.
Hankkeen aikana Seinäjoen seurakunnan luottamushenkilöille räätälöitiin omat työkiertopaketit. Nähtiin tärkeänä, että luottamushenkilöt pääsevät tutustumaan seurakunnan toimintaan paremmin ja saavat selkeän kokonaiskuvan toiminnasta, sillä he tekevät seurakunnassa paljon päätöksiä. Seuraavalla videolla voit tutustua tarkemmin luottamushenkilön ajatuksiin työkierrosta ja erityisesti Kiinteistöpalveluiden työkiertopakettiin.
Innostavaa yhteistyötä
Valmennustrion Jonna Jantunen oli hankkeen vetäjä ja mukana jakamassa vastuuta tehtävistä Helin kanssa. ”Saimme henkilön, jonka kanssa pystyi sparraamaan omia ajatuksia ja keskustelemaan omista ideoista. Saimme selviä ratkaisuja ongelmiin ja apua kaikkeen, missä sitä tarvittiin”, Heli kertoo Valmennustrion kanssa työskentelyn eduista. Yhteistyö on poikinut erilaisia hyötyjä organisaatiolle. Erityisesti hankkeen aikana kehityttiin ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä, seurakunnan työn ja palveluiden tuntemisessa, työssä oppimisessa ja kouluttamisessa sekä työn motivoinnissa. ”Yhteistyö on ollut aina sujuvaa, joustavaa, osaavaa ja innostavaa. Aina on saanut kysyä ja aina on tukea saanut”, Heli jatkaa.
”Voin lämpimästi suositella Valmennustrioa erilaisiin kehittämishankkeisiin kumppaniksi”, Heli toteaa.
Lisää Helin kokemuksesta työkierrosta löydät seurakunnan artikkelista.
Yhteyshenkilö: Heli Lavila
Kirjoittaja: Susanna Vesterlund / Valmennustrio





















